Päivitys 21.8.2025: Armilassa ei ole enää Etelä-Karjalan hyvinvointialueen toimintoja. Katso uudet sijainnit alta.
Kaikki Armilan hyvinvointiaseman toiminnot muuttavat pois Armilankatu 44:n tiloista. Suurin osa muutoista tehdään kesäkuussa ja viimeiset elokuussa.
– Muuttoviikot voivat aiheuttaa pieniä poikkeuksia palveluissa, mutta pyrimme pitämään huolen siitä, että häiriöitä
palveluun aiheutuu mahdollisimman vähän. Kiitos asiakkaillemme jo etukäteen kärsivällisyydestä, tekninen
päällikkö Sami Turunen sanoo.
Suurin osa Armilan palveluista muuttaa kesäkuun alussa Etelä-Karjalan keskussairaalan pääsisäänkäynnin
piha-alueelle valmistuvaan tilaelementtirakennukseen, osoitteeseen Valto Käkelän katu 1 (sairaalan T-siipi).
Sinne muuttavat psykogeriatrinengeriatrinen osasto, muistipoliklinikka sekä vammaispalvelujen tutkimus- ja
kuntoutusyksikkö Tutka. Tilaelementtiin siirtyy myös kiirevastaanotto keskussairaalan A-siiven 8. kerroksesta. Kiirevastaanoton aikoja on saatavilla rajoitetusti muuton aikana 7.–8.6.2025.

Armilan hyvinvointiasemalta on jo kevään aikana muuttanut toimintoja muun muassa Pohjolankatu 14:n tiloihin,
josta osa perusterveydenhuollon vastaanotoista ja haavanhoitajista siirtyy puolestaan loppukesästä Valto
Käkelän katu 3:n ja Koulukatu 14:n tiloihin.
Myös muut Armilan perusterveydenhuollon vastaanotot muuttavat Valto Käkelän katu 3:n ja Koulukatu 14:n
tiloihin loppukesästä. Apuvälineyksikkö saa kesäkuun alussa uudet tilat Kauppakeskus Family Centeristä, Hyrymäenkatu 2. Muutosta aiheutuu muutaman päivän katkos palveluun. (Lue tästä apuvälinekeskuksen muuttotiedote.) Viereisiin tiloihin muuttaa myös hoitotarvikepalvelu elokuussa. Ennakkotilatut hoitotarvikejakelutuotteet haetaan hyvinvointiasemien ja Kauppakeskus Family Centerin hoitotarvikejakelukaapeista.
Armilan tiloista Ekhva luopuu sisäilmaan liittyvien ja muiden toiminnallisten ongelmien vuoksi.
Taulukosta näet Armilan toimintojen väistötilat ja muuttoaikataulut.
Muuttava yksikkö | Väistötilan osoite | Väistötilat käytössä |
---|---|---|
Kiirevastaanotto Lue lisää tästä, tiedote 3.6.2025. | Tilaelementti, 1. kerros, Valto Käkelän katu 1, EKKS | 9.6.2025 alkaen |
Muistipoliklinikka Lue lisää tästä, tiedote 4.6.2025. | Tilaelementti, 1. kerros, Valto Käkelän katu 1, EKKS | 9.6.2025 alkaen |
Psykogeriatrinen-geriatrinen kuntoutusosasto Lue lisää, tiedote 5.6.2025. | Tilaelementti, 2. kerros, Valto Käkelän katu 1, EKKS | 11.6.2025 alkaen |
Vammaispalvelujen tutkimus- ja kuntoutusyksikkö Tutka Lue lisää, tiedote 19.6.2025. | Tilaelementti, 3. kerros, Valto Käkelän katu 1, EKKS | 27.6.2025 alkaen |
Palliatiivinen yksikkö Lue lisää, tiedote 6.6.2025. | EKKS, A-siipi 8. krs | 19.6.2025 alkaen |
Kiireetön vastaanotto, 9 lääkäri-hoitaja-työparia Lue lisää, tiedote 4.8.2025 | Koulukatu 14 | 14.8.25 alkaen |
Maahanmuuttajien terveystarkastukset Lue lisää, tiedote 4.8.2025 | Koulukatu 14 | 18.8.2025 alkaen |
Kiireetön vastaanotto, 11 työparia, haavahoito Lue lisää, tiedote 4.8.2025 | Valto Käkelän katu 3 | 21.8.25 alkaen |
Diabetesvastaanotto ja ABI- mittaukset Lue lisää, tiedote 4.8.2025 | Pohjolankatu 14 | 25.8.2025 alkaen |
Jalkaterapeutit ja pohjallispaja Lue lisää, tiedote 4.8.2025 | Pohjolankatu 14 | 25.8.2025 alkaen |
Apuvälinekeskus Lue lisää tästä, tiedote 14.5.2025. | Kauppakeskus Family Center, Hyrymäenkatu 2, katutaso | 5.6.2025 alkaen |
Hoitotarvikepalvelu Lue lisää tästä, tiedote 10.6.2025. Lue lisää tästä, tiedote 16.7.2025. | Kauppakeskus Family Center, Hyrymäenkatu 2, katutaso | 25.8.2025 alkaen |





Jo muuttaneet palvelut
Armilan hyvinvointiasemalta muutti jo joulukuussa Sammonlahden hyvinvointiasemalle kahden väestövastuualueen vastaanottotoiminta. Samaan aikaan muuttivat Pohjolankatu 14:n tiloihin tartuntatautihoitaja, diabeteshoitaja, astmahoitajat sekä silmänpohjakuvaukset. Samoihin tiloihin muutti 15.5. myös reumahoitajan vastaanotto Armilan tilaelementistä. Kotihoito Lappeenranta eteläisen tilat siirtyivät osoitteeseen Lauritsalantie 1 (Lehtitalo).
Mikä on oikea osoite?
Ajanvarauksesi yhteydessä saat tiedon osoitteesta, johon sinun tulee saapua. Epäselvissä tilanteissa varmista etukäteen sinua hoitavasta yksiköstä, mihin osoitteeseen sinun tulee ajanvarauksesi mukaan saapua. Voit tarkistaa voimassa olevat osoitetiedot myös verkkosivuiltamme yksikön sivuilta.
Korjaukset
Korjattu 29.7.2025 klo 16.05 taulukkoon hoitotarvikepalvelun varmentunut avautumispäivä (25.8.2025) Kauppakeskus Family Centerissä. Aiemmin oli ilmoitettu, että hoitotarvikepalvelu avautuu elokuussa.
Korjattu 29.7.2025 klo 16.00 taulukkoon Pohjolankatu 14:n muuttavien kohdalle tarkentunut muuttopäivä. Diabetesvastaanotto, ABI-mittaukset, jalkaterapeutit ja pohjallispaja avautuvat Pohjolankatu 14:ssä jo 25.8.2025 aiemmin ilmoitetun 1.9.2025 sijaan.
Lisätty 19.6.2025 klo 10.24 taulukkoon linkki Vammaispalvelujen tutkimus- ja kuntoutusyksikkö Tutkan muuttotiedotteeseen.
Lisätty 10.6.2025 klo 10.15 linkki tiedotteeseen Hoitotarvikkeiden noutoajat Armilasta muuttuvat kesän ajaksi
Lisätty 6.6.2025 klo 9.10 linkki palliatiivisen yksikön muuttotiedotteeseen.
Lisätty 5.6.2025 klo 10.30 linkki psykogeriatrisen ja geriatrisen kuntoutusosaston muuttotiedotteeseen.
Korjattu 3.6.2025 klo 15.05 psykogeriatrisen-geriatrisen osaston muuttoajankohta. Muutto aikaistunut aiemmasta 13.6. ajankohdasta ja toiminta alkaa uusissa tiloissa jo 11.6.
Lisätty 3.6.2025 klo 14.20 linkit kiirevastaanoton ja apuvälinekeskuksen muuttotiedotteisiin.
Poistettu 20.5.2025 klo 14.00 taulukosta geriatrinen osasto -rivi kokonaisuudessaan.
Korjattu 20.5.2025 klo 14.00 psykogeriatrinen-geriatrinen osasto muotoon psykogeriatrinen-geriatrinen kuntoutusosasto.